Koiton Laulu 70

Koiton Laulu 70

Koiton Laulu juhlii 70 vuottaan keskustellen ja laulaen - Mukana räppäri Paleface ja teatteriohjaaja Susanna Kuparinen

Kalliolan Setlementtitalo täyttyy lauantaina 4. maaliskuuta keskusteluista ja laulusta. Sekakuoro Koiton Laulu juhlii seitsemää vuosikymmentään "Kun ihminen ihminen on" -tapahtumalla.

Äänenavauskeskustelut virittävät yleisön pohtimaan musiikkia yhteiskunnallisena muutosvoimana. Äänensä aiheesta avaavat räppäri Paleface eli Karri Miettinen, muusikko Jussi Tuurna sekä teatteriohjaajat Susanna Kuparinen ja Sirpa Riuttala.

Päivä huipentuu konserttiin, jonka lauluvalinnoissa kuoron taiteellinen johtaja Petri Tiainen kuuli laulajia.

"Kuorolaiset ovat parhaita asiantuntijoita siinä, minkä puolesta Koiton Laulu haluaa toimia ja millä lauluilla viesti parhaiten välittyy", hän sanoo.

Kolme kantaesitystä

Konsertin ohjelmistossa näkyy kuorolle ominainen piirre: niin taiteelliset johtajat kuin laulajat ovat säveltäjiä ja sanoittajia. Yksi konsertin kolmesta kantaesityksestä on "Avainsanat". Sen teksti pohjautuu haastattelututkimukseen, jossa tarkasteltiin Koiton Laulua yhteiskunnallisena aktivistina.

"Globaalit kysymykset, kuten ihmisoikeudet ja ympäristö, ovat kuorolaisille yhä tärkeämpiä. Ylisukupolvisen oppimisen ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen yhteisönä kuoro perustuu turvalliseen, moniääniseen vuorovaikutukseen", tutkijaryhmään kuuluva Riikka Suhonen kuvaa tuloksia.

Niin tapahtuma kuin tutkimus ovat lainanneet nimensä konsertissakin kuultavasta, Bertolt Brechtin sanoittamasta "Yhteisrintamalaulusta".

"Koiton Laulu on hieno esimerkki yhteiskunnallisesta toimijasta, joka on kulkenut läpi vuosikymmenten ja kyennyt uudistamaan viestinsä muuttuvissa oloissa kadottamatta ydintään", Petri Tiainen luonnehtii.

Ydintä on eetos: usko parempaan maailmaan ja halu toimia sen puolesta.

"Kun ihminen ihminen on - kuorolaulun yhteiskunnallinen voima" lauantaina 4. maaliskuuta kello 15-19 Kalliolan Setlementtitalo (Sturenkatu 11, Helsinki). Tapahtuma on maksuton, mutta Erätauko-keskusteluihin on ilmoittauduttava etukäteen Setlementtitalolla. Tutustu ohjelmaan kuoron Facebook-sivuilla. Tapahtuman järjestämistä ovat tukeneet Oskar Öflunds Stiftelse ja Kalliola-konserni.


OHJELMA

  • kello 15 Äänenavauskeskustelut: tenori Tommi Virtanen, räppäri Paleface eli Karri Miettinen ja muusikko Jussi Tuurna; altto Saara Hedlund, teatteriohjaajat Susanna Kuparinen ja Sirpa Riuttala
  • kello 16 yleisölle avoimet keskustelut Erätauko-menetelmällä
  • kello 18 konsertti

KANTAESITYKSET

  • Petri Tiainen, säv. & Hanna Weselius, san.: Avainsanat
  • Peku Heinonen säv. Jussi Kaskinen, san.: Autioksi paettu
  • Eero Ojanen, säv. & Pentti Saaritsa, san.: On maailman pinta niin ohut
Lisätiedot: puheenjohtaja Veera Henriksson, 044 972 6462, veera.henriksson@gmail.com